6.osakilpailu aikataulu ja 5.osakilpailun tulokset

8sarjan kauden viimeinen Lavinnon osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina 8.9., jolloin vuorossa on sarjan 6.osakilpailu. Tämän jälkeen 8sarjan sarjapisteitä kerryttävät kilpailut päättyvät Hankoon 6.10.2018. 8sarjan viimeinen tapahtuma ajetaan 13.10. Lavinnon karting radalla, jolloin vuorossa on kauden päättävä tapahtuma nimeltään Dark Kart.

6.osakilpailun aikataulu TÄSTÄ

 

5.osakilpailu Hanko 18.8.2018

Viidenteen osakilpailuun saatiin mukaan 12 osanottajaa ja ennustettavissa oli viime osakilpailuiden perusteella todella kovaa vääntöä sijoituksista. Harjoituksissa kärkipaikat valloitti jopa hieman poikkeuksellisesti vähemmän Hangon radalla harjoittelevat kisaajat. Harjoituksen kovimman ajan pamautti tauluun Ristolainen Racingin Sami (39s018).

Aika-ajoihin sitten vaihdeltiin oikein urakalla renkaita, joista useampi setti oli vuokrattu kyseistä osakilpailua varten. Liekö syynä se, että kausi on ollut tasainen tai ei, niin uusi rengas näkyi aika-ajoissa selvänä etuna. Aika-ajossa nähtiin kovaa taistoa pisteistä ja lähtöpaikoista ensimmäiseen erään. Aika-ajon vei Toni Tilaeus, joka pamautti kelloon 38s768 ajan. Kakkoseksi 1,6 satkun erolla Toni Tilaeukseen nähden Tommi Elonen ajalla 38s784. Loput pistesijat ratkottiin muutaman kympän erolla toisiinsa nähden.

2018-08-18_182256_Tulokset_8sarja 5.osakilpailu 18.8.2018_Aika-ajo _ Pro

Erä I

Toni Tilaeus onnistui omassa lähdössään ja karkasi heti erän alussa muilta karkuun. Eroa kerrytti vielä lisää se, että Elosen veljekset ja Ristolainen Racing kävivät erittäin kiivasta taistelua radalla. Kolmikko otti kontaktia toisiinsa useamman kerran ja peli meinasi käydä taistelussa jopa hieman likaiseksi, mutta onneksi kaverit pitivät hermonsa kurissa. Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan hyvin tiivistä taistelua ja radalla oli selkeitä taisteluita eri sijoituksista. Kukaan ei kärsinyt keskeytyksiä – edes mekaanisten vikojen vuoksi.

2018-08-18_182308_Tulokset_8sarja 5.osakilpailu 18.8.2018_Erä II _ Pro

 

Erä II

Toiseen erään lähdettäessä Tonin lähtö hieman epäonnistui ja Timo Elonen pääsi maagisella lähdöllään kuittaamaan Tonin sekä veljensä Tommin. Myöhemmin erän edetessä Toni joutui antautumaan Elosen Tommille. Näin saatiin aikaiseksi todella kova veljesten välinen kärkitaistelum, mihin Tonikin liittyi. Ensimmäisen erän tapaan keskeytyksiä ei nähty.

2018-08-18_182308_Tulokset_8sarja 5.osakilpailu 18.8.2018_Erä II _ Pro

 

Erä III

Tähän mennessä upeaa kilvanajoa tarjonnut päivä kiteytyi kolmanteen erään. Kolmanteen erään saatiin päivän kolmas voittaja (Ristolainen Racing) ja pakka sekoittui täysin, kun Elosen veljesten kontakti päätyi toisen keskeytykseen. Timon kannalta ikävä homma, sillä tähän mennessä Timon paras 8sarjan päivä päätyi keskeytykseen varikolle. Jännitys jatkui varikolla vielä kolmannen erän jälkeenkin, kun moottoreita jäähdyteltiin katsastusten vuoksi. Katsastuksessa ei ilmennyt vilppiä ja kaikki katsastettavat pääsivät huomautuksitta läpi.

2018-08-18_182312_Tulokset_8sarja 5.osakilpailu 18.8.2018_Erä III _ Pro

 

Päivän pisteet:

Päivä päätettiin 8sarjan historian pienimillä piste-eroilla. Koko neljän kärki keräsi kauden parhaat pisteet ajetusta osakilpailusta, mikä näkyi kyllä radalla. Voisi sanoa, että kulunut osakilpailu oli 8sarjan historian tasaisin ja hienoin osakilpailu. Radalla nähtiin taistelua, onnistumista ja aivan kaikki antoivat itsestaan kaiken radalla. Kilvanajoa parhaimmillaan!

sija
#
Joukkueen nimi
Runko
aika-ajo
erä 1
erä 2
erä 3
KISAPÄIVÄN YHTEISPISEET

 

1 22 Toni Tilaeus MacMinarelli 5 25 16 16 62
2 4 Tommi Elonen FormulaK 4 20 20 14 58
3 25 Ristolainen Racing Mad Croc 3 14 14 25 56
4 57 Timo Elonen Sodi 1 16 25 4 46
5 18 Kim Ehrstedt MacMinarelli 0 12 12 20 44
6 32 Tuukka Pakkala Sodi 2 10 12 10 34
7 10 Harri Kananen Rosso Korsa 0 9 9 9 27
8 49 Harri Heinänen Birel 0 7 7 12 26
9 11 Eemil Mäkinen Rosso Korsa 0 8 8 8 24
10 44 Tero Ikonen TonyKart 0 6 10 7 23
11 79 Teppo Kouhia Rosso Korsa 0 5 6 6 17
12 33 Walther Schlegel MBA 0 4 5 5 14

 

Lavinnon 6.osakilpailuun lähdetään sarjataulukon mukaisesti seuraavasti:

Kim Ehrstedt sarjajohdossa 230 pisteellä (160kg+12kg menestyspainot)

17 pisteen erolla sarjakakkonen Harri Kananen 213 pisteellä (160kg+8kg menestyspainot)

35 pisteen erolla sarjakolmonen Toni Tilaeus 195 pisteellä (160kg+4kg menestyspainot)

46 pisteen erolla sarjanelonen Eemil Mäkinen lähtee pitkästä aikaa ilman menestyspainoja matkaan

 

Tonilla ja Eemilillä on tähän mennessä kaikki osakilpailut ajettuna. Mikäli kaksikko jatkaa sarjan loppuun ajaen kaikki osakilpailut, niin heidän pisteistään lasketaan huonoin osakilpailun tulos pois ja tämä tarkoittaa tähän mennessä:

Tonille 195-25 = 170 pistettä kasassa
Eemilille 184-24 = 160 pistettä kasassa.

Näin ollen Harri Heinäsen ja Tommi Elosen sijoitus pistetaulukossa on todellisuudessa parempi miltä se näyttää. Sarja 1. ja 2. ero muihin alkaa olemaan aika iso, mutta kaikki on vielä täysin auki arvaamattomassa Raket 120 -maailmassa. Jännitys tulee takuuvarmasti pysymään yllä aina viimeiseen osakilpailuun asti. Sarjakolmonen on täysin auki ja se voi olla kuka vain seuraavista:

Harri Heinänen, Tommi Elonen, Toni Tilaeus, Eemil Mäkinen, Timo Elonen tai Ristolainen Racing. Onnistumalla seuraavassa kilpailussa taisteluun voivat nousta vielä teoreettisesti mukaan Team 107 ja Tuukka Pakkala. Tämä tietysti vaatii jo vähän muiden epäonnea ja yllättäviä tekijöitä.

 

Päivän kuvia täältä:

https://onedrive.live.com/?cid=fd6e0ffe8a5be6a9&id=FD6E0FFE8A5BE6A9%213334&authkey=%21APQISH92O8ZY82c