Yhteenveto 2.osakilpailu

8sarjan toinen osakilpailu ajettiin menneenä sunnuntaina 11.6.2017 Lavinnon karting radalla. Vielä toista osakilpailua edeltävällä viikolla sääpalvelut lupailivat kisapäivälle sadekeliä. Sunnuntaina kuitenkin keli oli pilvisestä säästä huolimatta lähes helteinen. Kisapäivä alkoi normaaliin tapaan ilmoittautumisilla ja mukaan ilmoittautui kaikkiaan kymmenen osanottajaa.

Useammalle sarjan avausosakilpailuun osallistuneelle oli ilmaantunut esteitä. Näiden joukossa oli sarjan johtoon avausosakilpailussa ajanut Kim Ehrstedt, joka olisi startannut kilpailuun 160kg + 12kg painoisena (menestyspainot).

Menestyspainothan määräytyvät sarjataulukon mukaisesti Pro -luokan osalta ja sarjataulukko päivitetään kaikkien ajettujen erien jälkeen. Näin ollen Kimmenin +12kg menestyspaino ei siirtynyt sarjassa toisena olleelle Harri Kanaselle. Näin ollen Harri starttasi 160kg+8kg painoisena kilpailuun ollen ainut mukana ollut, jolle menestyksen aiheuttama lisäpainohaitta tuli.

AIKA-AJO
Aika-ajoon starttasi kaikki osakilpailuun osallistuneet 10 kilpailijaa, joista peräti puolet olivat Hangon Viikkokisasarjan vakikalustoa. Aika-ajon ensimmäisten minuuttejen aikana Tommi Elonen joutui keskeyttämään ajonsa tornille taka-akselin katkeamisen vuoksi. Aika-ajoa jatkoi tämän jälkeen 9 kilpailijaa, joista kärkeen kiilasi kotiradan miehet. Mika Rajala starttasi varikkohuhujen mukaan tuoreella rengassarjalla kisaan ja sai tästä kahden kympän hyödyn Harri Kanaseen verrattuna. Toni Tilaeus kiilasi kolmanneksi 0,248 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Harri Kanaseen. Neljänneksi aika-ajoissa ajoi Team 107 kolmen kympän erolla Toniin.

Aika-ajojen ja ensimmäisen erän välistä taukoa venytettiin taka-akselin vaihtamisen vuoksi ja näin myös Tommi Elonen saatiin mukaan ensimmäiseen erään kilpakumppaneiden tarjoaman avun saattelemana.

 

ERÄ 1
Ensimmäiseen erään startattiin Mika Rajalan johdossa, minkä perään parkkeerasi jo alkumetreillä Harri Kananen. Kyseinen kaksikko karkasikin ensimmäisten minuuttejen aikana muulta joukolta ajaen omaa kilpailuansa kärjessä. Ensimmäisen erän alkumetreille nähtiin ensimmäinen keskeytys, kun Toni jätti leikin kesken penkin tuen irtoamisen vuoksi. Kisaa jatkoi lähes tästä 9 kisaajaa, joista Teppo Kouhia joutui jättämään radan vain muutamaa kierrosta ennen ruutulippua teknisen vian vuoksi. Harri Kananen onnistui muutaman ohitusyrityksen jälkeen nostamaan itsensä erän voittajana maaliin ennen Mika Rajalaa. Viime osakilpailussa kovan onnen joukkue Team 107 ajoi hienosti kolmanneksi.

 

ERÄ 2
Toiseen erään startattiin siinä asetelmassa, että Harri Kananen oli masterina ja tämän perässä Mika Rajala. Erän viidennen kierroksen aikana nähtiin pyörähdys ja sen kautta keskeytys peräänajon vuoksi moottorin sammuminen. Hienon aika-ajo suorituksen esittänyt Toni Tilaeus joutui jättämään myös toisen erän kesken. Ennen erän puoliväliä Mika Rajala pääsi kuittaamaan Harri Kanasen edellisen erän ohituksen ja näin hän nousi erän johtoasemaan säilyttäen sijoituksensa ruutulipulle saakka. Erän loppumetreillä nähtiin Iiku Törmälän keskeytys moottoriongelmien vuoksi. Kovinta taistoa käytiin sijoista 3-6, kun kyseisille sijoille ajaneet kävivät lähes koko erän kissa-hiiri leikkiä radalla. Ohittaminen Lavinnon radalla on kuitenkin erittäin hankalaa, joten sijoitukset eivät päässeet juurikaan vaihtumaan tämän joukon kesken.

 

ERÄ 3
Kolmanteen erään startattiin ilman Iiku Törmälää hänen kokemien moottoriongelmien vuoksi, mitkä johtuivat stefan pullahtamisesta. Näin ollen kolmanteen erään starttasi yhdeksän kisaajaa, joista kaksi koki keskeytyksen ensimmäisen kahden kierroksen aikana. Tämä muutti tietysti monen sijoiutuksia, sillä yksi keskeyttäneistä oli hyvää vauhtia jokaisessa erässä esittänyt Harri Heinänen. Hän koki totaalisen pakoputken katkeamisen, minkä vuoksi hän ajoi varikolle toisen kierroksen aikana. Erän voittoon ajoi tasaisen nopealla suorituksella Mika Rajala kahden sekunnin erolla Harri Kanaseen. Kolmanneksi ajoi kahden edellisen erän tapaan Team 107  tasaisen nopealla ajollaan. Valopilkkuina olivat toisten epäonnen ja oman hyvän suorituksen vuoksi neljänneksi Tommi Elonen sekä viimeiseltä sijalta viidenneksi noussut Toni Tilaues.

 

YHTEENVETO
Kilpailupäivään mahtui jonkin verran teknisiä murheita, mutta myös paljon onnistumisia. Päivästä jäi järjestäjiille positiivinen vaikutelma ja päivä oli kivaa vetää läpi. Osallistujat tuntuivat olevan tyytyväisiä Lavinnossa järjestettyyn toiseen osakilpailuun. Tästä onkin sitten hyvä jatkaa kolmanteen osakilpailuun, mikä järjestetään jälleen sunnuntaina ja paikkana on Lavinto 9.7.2017. 8sarjaan saatiin lisää “uusia tulokkaita” ja seuraavaan kisaan odotetaankin suurempaa osanottajamäärää. Huhujen mukaan Hangon vakikalustoa olisi tulossa seuraavaan kisaan muutama kisaaja enemmän. Odotettavissa voi olla ainakin kärkeen lisää kahinaa.

Pistetaulukko on päivitetty toisen osakilpailun jälkeen ja tällä hetkellä tilanne on se, että Harri Kananen on 138 pisteen turvin ensimmäisenä, mikä tarkoittaa hänelle seuraavaan osakilpailuun 160kg + 12kg painoa, mikä tulee varmasti vaikuttamaan Harrin vauhtiin.

Toinen sijoitus on jaettu sija kahden kisaajan välillä, jotka ovat ensimmäisessä osakilpailussa eniten pisteitä kerännyt Kim Ehrstedt ja toisessa osakilpailussa eniten pisteitä kerännyt Mika Rajala. Molemmilla pisteitä on 75 ja molemmat ovat ajaneet ainoastaan yhden kilpailun. Erä ja aika-ajo suoritukset ovat lukumäärällisesti samat. Pisteet kerätty kahdelta eri radalta, joten aikavertailua ei voi käyttää. Tästä johtuen jaettu toinen sija tälle kaksikolle. Kim Ehrstedt ja Mika Rajala lähtenee siis molemmat jaetulta kakkossijalta 160kg + 8kg yhteispainolla 3.osakilpailuun.

Näin ollen kolmannen paikan sarjataulukossa on vallannut Tommi Elonen vain kolmen pisteen erolla Team sataseiskaan. Tommi Elonen tulee starttaamaan seuraavaan osakilpailuun 160kg + 4kg painoisena. Kyseinen paino tulee tuskin vaikuttamaan Tommin ajoon, sillä paino ylittyi Lavinnossa muutamalla kilolla ikäänkuin varmistellen, että hylkyä ei tulisi alipainon vuoksi.

Pistetaulukko elää luonnollisesti jokaisen kilpailun jälkeen ja sijoitukset tulevat elämään sitä mukaa mitä pidemmälle kautta mennään. Oman mausteensa soppaan tuo viimeinen osakilpailu Hangon SyysSurinoiden yhteydessä, jolloin pisteitä jaetaan 1,5 kertainen määrä pistelaskujärjestelmän mukaisesti. Huomioon on otettu myös mahdolliset poisjäämiset osakilpailuista sillä, että huonoiten mennyttä osakilpailua ei lasketa kilpailijan tuloksiin, kun loppuyhteenveto tehdään viimeisen osakilpailun yhteydessä. Kärkisijoista kamppailessa siis voi jättää huoletta yhden osakilpailun väliin. Toisaalta myös teknisiin vikoihin kaatuva osakilpailu ei pilaa vielä koko kautta, jos osallistuu kaikkiin osakilpailuihin.

Pro -luokan pistetilanne

1 Harri Kananen #10 138
2 Kim Ehrstedt #18 75
2 Mika Rajala #24 75
3 Tommi Elonen #4 63
4 Team 107 #107 60
5 Timo Elonen #57 53
6 Jan Andersson #13 51
7 Toni Tilaeus #22 51
8 Hannu Karvinen #71 42
9 Iiku Törmälä #92 42
10 August Lakkapää #12 42
11 Harri Heinänen #177 34
12 Jouni Räsänen #8 30
13 Teppo Kouhia #79 25
14 Tuukka Pakkala #32 24
15 Walther Schlegel #33 17

 

Teknisten ongelmien vuoksi 2.osakilpailun tuloksia ei saatu www.karttimer.fi tulosjulkaisu palveluun, eikä myöskään sähköpostitse eteenpäin. Kopiot ovat kuitenkin muistitikulla, mikä on tällä hetkellä Hangossa. Allekirjoittanut kuitenkin seilaa pitkin Itämerta Juhannukseen asti, joten tietoja muistitikulta ei tähän hätään saada ladattua palvelimille.

 

Kiitos kilpailuun osallistuneille kisaajille ja järjestelyihin osallistuneelle joukolle!

 

Alla vielä Mikko Peltosen kuvaama materiaali päivästä:

Lavinnon 8 sarjan kisa

Julkaissut alpinerace.fi 11. kesäkuuta 2017